Hääkuvaus

Tarkoitukseni on kahlita hääpäivästänne mahtavimmat tunteet, ilmeet ja asennot kennolleni. Vahvin alueeni kuvauksissa on tällä hetkellä spontaanit ja tunnelmalliset kuvat joten niitä yleensä otan hääpäivänä eniten. Mikä näkyy tuolla galleriassakin. Olen yrittänyt saada kuviini jonkunlaisen tarinan tai juonen välittymään kuvan katsojalle.

Ilmoitathan seuraavat tiedot pyytäessäsi tarjousta hääkuvauksesta:

-hääparin yhteystiedot
-vihkimispaikka ja aika
-juhlapaikka
-erityistoiveet

Potretit kuvaan miljöössä ja yleensä tämä hetki on hyvä sijoittaa vihkimistilaisuuden ja juhlanpaikalle siirtymisen väliin. Muistathan varata potreteille kuitenkin minimissään tunnin aikaa, koska kuvauspaikalle siirtymiseen ja valojen pystyttämiseen menee yleensä vähintään 20 minuuttia tuosta tunnista. Toki potretit voi ottaa myöhemminkin juhlan aikana esimerkiksi ruoan ja kahvin välissä on yleensä mukavasti aikaa jossa voidaan livahtaa ottamaan kuvat. Potreteista on myös hyvä ilmoittaa ainakin bestmanille tai kaasolle että he tietävät että olemme vähän aikaa poissa paikalta.

Vihkimistilaisuudessa yritän ottaa jokapuolelta kuvia mahdollisimman paljon, mutta esim. jotkut papit eivät välttämättä tykkää että heidän selän taakse mennään kameroiden kanssa heilumaan tilaisuuden aikana. Nämä seikat ovat yleensä onneksi vaan keskutelukysymyksiä Kuvaajalle olisi myös hyvä edeltäkäsin kertoa mistä ovesta hääpari tulevat sisään ja mistä ovesta lähtevät tekemään ensiaskeleitaan tuoreena avioparina. Jos vihkimistilaisuudessa tapahtuu jotain erikoisohjelmaa esim. musisointia olisi siitäkin hyvä kuvaajaa tiedottaa etukäteen

Hääjuhlan aikana kiertelen juhlapaikkaa läpi ja otan yleensä kuvia jokapaikasta ja yleensä jokaisesta vieraastakin olen yrittäny ottaa vähintään yhden kuvan. Muistathan myös kertoa kuvaajalle jos teillä on jotain erityistoiveita kuvien suhteen juhlan aikana.

Olen tarjouksiini sisällyttänyt kuvaajalle ruokailun hääjuhlanaikana. Enkä tässä tarkoita että haluan vaan päästä syömään hyviä ruokia muiden sekaan vaan, että mitäs jos jotain todella tärkeää minkä olette halunneet tallentaa kuviksi tapahtuu ruokailun aikana kun kuvaaja on autossa syömässä omia eväitään? Valokuvaajan istumapaikka on myös hyvä sijoittaa muiden häävieraiden sekaan kuitenkin sillä tavalla että kuvaaja pääsee hyvin liikkumaan paikaltaan jos on tarve.

Hääkuvaus peruspaketti
  • suunnittelupalaveri ennen häitä
  • koko päivän dokumentaarisen kuvauksen (vihkimisen kuvauksen, potretit ja juhlapaikalla kuvauksen)
  • kaikkien kuvien peruskäsittelyn (mm. kuvien valotasapainot ja valotukset)
  • kuvat dvd:lle tai muistitikulle häiden jälkeen
  • web gallerian (salasanalla suojattu)
  • yhdessä valitsemiemme kuvien huolellisen jälkikäsittelyn
  • 8h kuvaaja häissä paikalla
Peruspaketin hinta 550€

Extrat:
Hääparin valmistautuminen (meikkaus,kampaaja,auton räätälöiminen yms..)
Huomenlahjakuvaus
Lisätunnit 8h päälle 45€/tunti
Hääpäivä-DVD johon räätälöin kannet kuvilla ja kuvat liikkuvat dvd:llä musiikin tahdissa

Hinta vaihtelee halutuiden palveluiden mukaisesti, mutta yllätyskuluja teidän hääkuviinne ei tule

Pieni hääkuvauspaketti

Vihkiminen + potretit

Pienen hääkuvauspaketin hinta 350€

Pelkän pienen hääkuvauspaketin harkitseville suosittelisin potrettien kuvausten tapahtuvan esimerkiksi koemeikkipäivänä, näin juhlapäivänä teille jää enemmän aikaa. Kun ei ole niin sanottu tilanne päällä on helpompi rentoutua ja saadaan rauhassa otettua hyvät potretit.

Työnäytteitä